GUGGENHEIMIN JÄLKEEN

Guggenheim-säätiön museohankkeen kaaduttua vapautui huikea määrä taiteen ja kulttuurin kehittämiseen tarkoitettuja varoja. Guggenheim-hankkeen puolestapuhujat, niin kaupunki kuin yksityiset sijoittajatkin ovat vakuutaneet, että hankeen toteuttamiseen ja ylläpitämiseen tarkoitetut varat ovat olemassa, aivan oikeaa rahaa ja kulttuurinen tahto aito. He ovat siis jo luvanneet ja varanneet rahat taiteelle ja kulttuurille. Nyt vaadin lupauksen pitämistä.

Jäljelle jää yksi oleellinen kysymys: miten nämä varat sijoitetaan kulttuurin ja taiteen tukemiseen niin, että ne palvelevat sekä kaupunkilaisia että taiteilijoita parhaalla mahdollisella tavalla? Mitä kaupunki siis on valmis tekemään taiteelle ja kulttuurille korvamerkityillä varoillaan? Samalla mitataan sekä poliittisten päättäjien että yksityisten kulttuurinystävien todellinen kulttuuritahto ja nähdään, kenellä jatkossa on puheoikeus kulttuurin alalla.

Miten varmistetaan se, että taiteilijoiden ja kaupunkilaisten ääni todella kuuluu heidän asioistaan ja palveluista päätettäessä? Jos taiteilijat, kaupunkilaiset ja heidän demokraattisesti valitut edustajansa eivät itse edes halunneet Guggenheimia Suomeen olisi heiltä syytä  kysyä, mitä he haluavat? Osa varoista tulisi siksi käyttää kaupunkilaisille suunnattuun laajaan kulttuuripalveluja ja kulttuuriin liittyviä tarpeita kartoittavaan tutkimukseen. Vasemmistoliiton taide- ja kulttuuripoliittinen työryhmä teki oman työnsä tueksi pienimuotoisen kartoituksen ja sai lyhyessä ajassa yli 400 vastausta. Asia siis kiinnostaa ja asiaa kansalaisilla on.

Missä viipyy esim. avoimen ministeriön kaltainen julkinen palvelu, johon voi syöttää ideoita kannatettavaksi tai teilattavaksi? Tämä saisi mielellään olla anomyyni ja kannatuksen osoitukset tunnistautumisen takana. Näin saataisiin ideoita ja keskustelussa keskityttäisiin sisältöön eikä siihen, kenelle kunnia kuuluu.

Guggenheim-hankkeen ansiosta kulttuurielämälle ilmaantuneet varat tulee keskittää kulttuurielämän rakenteiden muuttamiseen, elinvoimaisen kaupunkikulttuurin luomiseen ( tapahtumia ja paikkoja), kaupungin oman näyttelytoiminnan kehittämiseen ja taiteen tekijöiden toimintaedellytysten parantamiseen. Työ- ja esitystilojen lisääminen, taiteen rahoituksen uusjako ja taiteilijoiden toimeentulotakuun toteuttaminen luovat sekä työtä, elävää kaupunkikulttuuria, taidetta että näyttelytoimintaa.

Museotoiminnassa uutta rakennusta tärkeämpää on toiminnan ylläpidon ja teoshankintojen lisäksi keskittyä palvelun saavutettavuuteen, ennen kaikkea museopedagogisiin hankkeisiin. Näin näyttelytoiminta palvelisi kaikkein parhaiten mahdollisimman laajaa taiteesta kiinnostunutta yleisöä ja kasvattaisi uutta sukupolvea.

Checking out Checkpoint Helsinki

Suomalaisen kulttuuri-imperialismin linnakkeessa, Helsingin Sanomissa on annettu ymmärtää, ettei korvaavia ehdotuksia ole hankkeen vastustajien taholta tullut, mikä on täysi valhe. Helsingin Sanomien omilla mielipidesivuillakin niitä on esitetty - mutta Hesarissakin ne on täysin ohitettu. Esimerkkejä jutun lopussa.

HS tekee yhdessä eturivin taidekuraattorien, galleristien ja heidän “tallinsa” taiteilijoiden kanssa omaa politiikkaansa. HS on luovuttanut koko kentän Checkpoint Helsingille, ikäänkuin mitään muuta vaihtoehtoa ei olisi. Ikään kuin kaikki taiteilijat Suomessa haluaisivat sitä. Eivät halua. Suurin osa haluaa toimia toisin.

Älkää ymmärtäkö väärin, Checkpoint-ideassa on paljon hyvää ja toimintatavassa tuoreutta mutta se on periaatteessa aivan yhtä elitistinen rakenne kuin Guggenheim. Se ei muuta taiteilijoiden tai taideinstituution suhdetta mihinkään. Konkreettinen seuraus on taidekuraattorien ja galleristien vallan vakiinnuttaminen ja kasvattaminen taidebisneksen ehdoilla. Checkpoint kasvattaa välittäjä – ja välistävetäjäporrasta. Kuka hyötyy siitä eniten? Ei taide, taiteilijat (paitsi ne harvat ja valitut), ei kaupunki eikä kaupunkilaiset. Taiteen tekemisen ja esittämisen edellytykset eivät tällä tavoin juuri kaupungissa parane.

Checkpoint Helsinki ei ole ainoa vaihtoehto, se ei ole demokraattinen, taiteilija- ja taidelähtöinen projekti, jollaisena se esitetään. Checkpoint ei millään tavalla kyseenalaista taidemaailman suuria rakenteita ja vallitsevia kaupallisia arvoja. Checkpointin sivuilla puhutaan uuden taiteen tuottamisesta konseptin ytimenä. Museo, kuraattoriryhmä toimisi taiteen tuottajina. Taiteen tuottaminen museoihin ja markkinoille taidebisneksen tavaraksi ei ole taiteen edistämistä eikä museon tehtävä.

Vaihtoehtoisia ääniä ( vain muutamia mainitakseni)

J-P Väisänen: Perustetaan Helsinkiin taiteilijoiden museo (HS - Mielipide - 21.1.2012)

Luettavissa osoitteessa: http://jpvaisanen.blogspot.com/2012/01/unohdetaan-guggenheim-ja-tehdaan.html

Arne Nevanlinna: Poimitaan museohankkeen hedelmät mieluummin itse ( HS - Mielipide - 12.1.2012)

Janne Mällinen, Yle Uutisten kulttuuritoimituksen päällikkö:

http://yle.fi/uutiset/guggenheimia_vai_kaupunkikulttuuria/5711709

Mike Pohjola: Helsinki on jo museoiden kaupunki:

http://mikepohjola.wordpress.com/2012/01/11/helsinki-on-jo-museoiden-kaupunki/

Tuomas Rantanen: Vaihtoehto Guggenheimille

http://fifi.voima.fi/blogikirjoitus/2012/tammikuu/vaihtoehto-guggenheimille

Pasi Kirkkopelto: taiteilijaosuuskunta Helsinki

http://tilaisuus.squarespace.com/yhteiskunta/2012/3/31/taiteilijaosuuskunta-helsinki.html

TAITEILIJAOSUUSKUNTA HELSINKI

Ehdotan, että Helsinki perustaa oman vapaaehtoisen työosuuskunnan taiteilijoiden, kaupungin ja laajemmankin alueellisen yhteistyön parantamiseksi. Ruuhka-Suomen ulkopuolella siitä voi kehittyä laajemmankin alueen kulttuurityön organisoinnin malli, jotta volyymi saadaan riittävän suureksi (kunta, kuntayhtymä, maakunta, lääni).

Tavoitteena on sekä ratkaista osa taiteilijoiden toimeentulon ongelmista että luoda yksinkertainen järjestelmä, jossa halukkaat taiteilijat ja kulttuuripalvelujen tuottajat voivat harjoittaa ammattiaan kunnissa, toimia yhteistyössä kaupungin kanssa ja saada työstään asiaan kuuluvan korvauksen. Kaupungin osuuskunnan palveluja vastaan taiteilijat sitoutuvat toimimaan kunnallisessa kulttuurityössä kohtuullisesti palkattuina työntekijöinä.

Tällaisia kunnallisen kulttuurityön muotoja voisivat olla esim. 

TAIDE- JA KULTTUURIKASVASTUS KOULUISSA JA OPPILAITOKSISSA:

• kaupungin/kunnan kulttuuripolut (suunnittelu, toteutus, ohjas ja osallistuminen
• http://www.kulttuuripolku.fi/index.html
• http://www.espoo.fi/fi-FI/Kulttuuri_ja_liikunta/Kulttuuri/Kulttuuria_erityisryhmille/KULPS

• kulttuurikurssit kouluille
• (http://www.kultus.fi/suomi/_pohja.php?lang=fi&page=kulttuurikurssit&lang=fi

• taiteilija koulussa - ohjelma
• http://www.kulttuurivalve.fi/sivu/fi/lapset_nuoret/taiteilija_koulussa/

• Nuori osaa ja tekee - NOTE-projekti
• http://www.nuortenakatemia.fi/opettajalle

• Kerhotoiminta

ALUEELLINEN KULTTUURITYÖ JA ASUKASDEMOKRATIA:

• sosiaalisiin tai ympäristöteemoihin liittyvät kaupunginosaprojektit
• Toimintamuotoina voidaan ajatella esimerkiksi yhteisötaidetta, elinympäristön viihtyisyyteen ja toimivuuteen vaikuttavia ympäristö(taide)projekteja,sosiaalista sitouttamista esitysten, kaupunginosatapahtumien järjestämistä, jne.
• Lyonin malli: Itse kannatan kaupungin/kunnan kulttuurityön malliksi, ns. Lyonin mallia, josta viime aikoina on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Seuraavassa linkkejä aineistoon.

• http://kaupunginosat.net/ruohonkarjet/index.php/kake-uutiset-mainmenu-65/149-lyonin-malli-osa-i-arviointia-ducheress
• http://kaupunginosat.net/ruohonkarjet/index.php/kake-uutiset-mainmenu-65/150-lyonin-malli-osa-ii-nelj-pilaria
• http://kaupunginosat.net/ruohonkarjet/index.php/kake-uutiset-mainmenu-65/151-lyonin-malli-iii-taidetta-kaupunginosissa
• http://kaupunginosat.net/ruohonkarjet/index.php/kake-uutiset-mainmenu-65/156-lyonin-mallista-ilmestynyt-raportti
• Lyonin malli osa II - Neljä pilaria - Ruohonkärjet
• Helsingin kaupungin tutkimusraportti Lyonin mallista: http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/4e328480497e0ed58e8e8fe61ec6a135/Lyon+Raportti.pdf?MOD=AJPERES&lmod=1544630475
• Helsingin Sanomien pääkirjoitus Lyonin mallista: 25.1 2012: http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Helsinki+voisi+ottaa+oppia+Ranskasta/HS20120125SI1MA01mah

Sosiaalityö

• lastensuojelu, vammaistenhoito, mielenterveystyö, kotihoito, ikääntyvien kansalaisten palvelut
• kulttuuripalveluja ja taiteilijoiden osaamista voidaan hyödyntää sekä viihteenä, elämyksinä, harrastustoimintana tai kuntouttavana toimintaterapiana yhdessä ammattilaisten kanssa
• http://www.voimauttavavalokuva.net/

 Työyhteisökoulutukset

TAITEILIJAPANKKI

Osuuskuntaa kevyempi malli olisi ns. taiteilijapankin perustaminen. Taiteilijapankin ideana on yhdistää taiteilijoiden esiintymis- ja esittämistarve kunnan omistamiin kiinteistöihin, toimipaikkoihin, väliaikaisesti vapaana oleviin julkisiin tiloihin tai paikkoihin (torit, puistot, työmaat). Helsingin kaupungin uudessa kulttuuristraegiassa on  jo tämänsuuntaisia mainintoja, ne pitää vain toteuttaa. Nykyisin tämänkaltaista toimintaa/palvelua tarjoavat yksityiset toimijat, joten idea ainakin toimii:

Hukkatila Oy : http://www.slideshare.net/DemosHelsinki/hukkatila-9358802 

Multicolored dreams : http://mcdreams.wordpress.com/

Sovella taidetta : http://www.sovellataidetta.fi/

Jyväskyläläinen Äkkigalleria: http://akkigalleria.blogspot.com/

Taiteilijapankkiin jokainen halukas taiteilija, esiintyjä toimittaa lyhyen esittelyn itsestään ja siitä, mitä on valmis tekemään - kyse voi olla projekti, esitys, näyttely, jonka voi tilaisuuden tullen toteuttaa lyhyelläkin varoitusajalla minimikustannuksin. Kaupunki huolehtii byrokratiasta, taiteilija/ryhmä vastaa sisällöstä. Näin tilat tulevat hyötykäyttöön,  kaupunkikulttuuri elävöityy ja taide tulee lähelle, yllättävissäkin paikoissa. Organisaatiosta tulisi näin hyvin kevyt ja nopea.

Pohdiskelua voi jatkaa tästä lukemalla JP Väisäsen ehdotuksen taiteilijoiden museosta:

http://jpvaisanen.blogspot.com/2012/01/unohdetaan-guggenheim-ja-tehdaan.html

Kaavailemani kaupungin taiteilijaosuuskunta ja Väisäsen idea ovat yhdistettävissä, ne ovat ratkaisuja osin samaan ongelmaan. Tavoitteena molemmissa on lopulta taiteilijoiden ja yhteiskunnan suhteen uudelleenmäärittely taiteilijalähtöisesti. Sen lisäksi voidaan vielä luoda kokonaan uusi taiteen esittämisen, museotoiminnan konsepti. Kannatan lämpimästi.

TASA-ARVOINEN AVIOLIITTOLAKI

Tapanani ei ole ottaa täällä kantaa yksittäisiiin uutisiin mutta asia on suuri ja tyhmyys vielä suurempi. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Holmlund on kyllä käsittämätön. Lukekaa nyt tätä (HS):

Eduskunnan täysistunto lähetti aloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista lakivaliokuntaan. Lakivaliokunta päättää, ottaako se aloitteen käsittelyyn vai ei. Valiokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund vastustaa sitä henkilökohtaisesti.

“Mielestäni aloitetta ei pitäisi ottaa käsittelyyn, koska se on työläs, monimutkainen, siitä puuttuu laajempi yhteiskunnallinen keskustelu, eikä sitä ole hallitusohjelmassa.”

Holmlundin mukaan aloitteita pitää käsitellä tasapuolisesti. Asian saamalla julkisuudella ei ole merkitystä.

Eikö tasa-arvoisesta avioliittolaista ole muka käyty julkista yhteiskunnallista keskustelua - juurihan hän viittasi myös asian saamaan julkisuuteen. Keskusteluun ovat varsin näkyvästi osallistuneet sekä poliitikot että muut yhteiskunnalliset vaikuttajat? Mitä vielä? Mikä se oli se joku tv-ohjelma, jossa sekä kirkko että KD melkein ampuivat itseään peruuttamattomasti jalkaan Holmlundin sallimilla aseilla.

“Jos olisi yhteiskunnallinen epäkohta, joka vaatii kiireellisiä toimenpiteitä, valiokunnalla olisi velvollisuus ottaa se käsittelyyn”, hän lisää.

Eikö seksuaalivähemmistöjen tasa-arvo ole yhteiskunnallinen epäkohta, joka vaatii kiireellisiä toimenpiteitä?

TUNNIT JAKOON

Perusopetuksen uusi tuntijakoesitys on julkistettu, mitä luvattiin ja mitä saatiin?

http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2012/Tulevaisuuden_perusopetus.html

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/tr06.pdf?lang=fi

Nyt saisi joku virkamies tai -nainen selvittää, kuinka julkistettu tuntijako parantaa taide- ja taitoaineiden asemaa? Kokonaistuntimäärillä pelaaminen ja kaikille yhteisen liikunnan mukana olo laskelmissa peittävät sen tosiasian, että todellista muutosta parempaan ei tapahdu vieläkään.

Puutun tässä päivityksessä esitetyn tuntijaon käytännön vaikutuksiin koulussa ja taideaineiden asemassa. Tiedoksi - olen tarkoituksella siirtänyt tämän tuntijakokysymyksen yhteiskunta-otsikon alle, koska kyse on voimakkaasti poliittisesta ja yhteiskunnallisesta asiasta.

Uusi tuntijakoesitys on korkeintaan torjuntavoitto mutta se ei edelleenkään korjaa niitä kahta opetuksen sisältöä ja laatua todella parantavaa tekijää eli opetuksen jatkumista läpi koko peruskoulun ja aineenopettajien aseman merkittävää parantamista. Kaikille yhteisen opetuksen lisääminen taideaineissa pelkästään alakouluun (luokat 1-6) ja samanaikainen yläkoulun valinnaisuuden leikkaus vaikuttavat juuri päinvastoin. Edelleen liian moni asia jää alueellisesti tai koulukohtaisesti harkinnanvaraiseksi.

Hyviä uutisia tässä on se, että sekä ala- että yläkoulun puolelle on taide- ja taitoaineisiin kohdennettu 4 tunnin “välys”. Sen toteuttamisesta päättää joko kunta tai koulu, sitovaa ohjetta ei ole annettu. Tasan jaettuna se mahdollistaisi yhden kaikille yhteisen lisätunnin yläkoulun puolelle niissä kouluissa, joissa ei ole painotettua opetusta. Näin toteutuessaan se olisi parannus ja siitä on todellakin pidettävä kiinni. Hyvää tässä on myös se, että painotettu opetus ei syö valinnaisuutta. Epäkohta taideaineiden osalta tässä on se, että joka tapauksessa kaikille yhteinen liikunta syö edelleen osansa täysin valinnaisten käsityö- ja taideaineiden oikeasti ansaitsemasta potista. Liikunnan ja taideaineiden liitto täytyy purkaa - en ole vaatimassa liikunnan osuuden vähentämistä mutta tunnit siihen on otettava toisaalta - esim. terveystiedosta tai nämä on sulautettava yhteen.

Kokonaan valinnaisten aineiden 9 tunnin paketti on kuitenkin jaettu koko peruskoulun ajalle, jolloin valinnaisuus yläkoulun (7-9) puolella käytännössä pakosta vähenee. Esimerkiksi omassa koulussani oppilaan on mahdollista valita yläkoulun aikana yhteensä 12 tunnin edestä valinnaisia ( 2 pitkää ja 2 lyhyttä) ellei hän osallistu painotetuun opetukseen tai opiskele A2-kieltä.

Taideaineiden välys koko peruskoulun ajalta putoaa nykyisestä kahdestatoista kahdeksaan ja valinnaisuus koko peruskoulussa kolmestatoista yhdeksään. Kokonaismäärän yhden tunnin lisäys tulee musiikille yläkouluun. Tuntien siirto välyksistä ja yläkoulun valinnaisuudesta (ja käytännössä suurimmalta osin taide- ja taitoaineilta) alakoulun kaikille yhteiseen opetukseen on taiteen ja kulttuurin aliarviointia, sekä taideaineiden että niiden opettajien ammattitaidon väheksymistä. Kuvataiteen pitäminen yläkoulussa kokonaan valinnaisen kertoo rajoittuneesta käsityksestä kuvailmaisusta lahjakkuutena, harvojen oikeutena ja harrastustoimintana. Se on osoitus juuri siitä kulttuurisen sivistyksen puutteesta, jota tälläkin tuntijaolla oli tarkoitus korjata.

Käytännössä monessa alakoulussa, mahdollisesti myös yläkouluisssa välystä käytetään draamaopetuksen toteutukseen. Sen jälkeen ei musiikille, kuvataiteelle ja käsityölle jää kuin luu käteen. Todellisuudessa tilanne ei siis kohene niin kuin annetaan ymmärtää. Pelkkä kokonaismääriin tuijottaminen ei anna todellista kuvaa. Draaman mukaantulo on kannatettavaa mutta sen toteuttaminen muiden taide- ja taitoaineiden kustannuksella ei ole. Draama ja ja yläkoulun osalta musiikki ovat tuntijaon voittajia ja ne ovat sen ansainneet. Design-Suomi ei sen sijaan näe esim. koulun kuvataideopetuksen todellista vahvistamista riittävän tärkeäksi.

Miettikääpä nyt asiaa jälleen kerran tältä kannalta: Missä muussa taidossa tai tieteenalassa katsotaan nuoren saavuttavan kansalaiselle riittävän tietämyksen/osaamisen 13-vuotiaana 7. luokan päätteeksi? Missä muussa oppiaineessa jatko-opintoihin riittävä osaaminen saavutetaan tässä vaiheessa? Raportissakin mainitut tutkimukset osoittavat, että 9-luokkalaisten osaaminen/tietämys taideaineissa on korkeintaan tyydyttävällä tasolla. Muissa aineissa tällainen tulos merkitsee yleensä merkittävää panostusta opetuksen määrään, laatuun ja sisältöön, taideaineissa ei. 

Kuvataideopettajat ry:n sivuilla on lisää infoa ja liiton lausunto luettavissa:

http://kuvataideopettajat.fi/fin/Toiminta/Etusivu-laajemmin/Kuvataideopettajat-ry-n-toiminta/Perusopetuksen-uudistusesitys-24.2.2012-vaikutukset-kuvataiteeseen

TUNNIT JAKOON 2 -TAIDEAINEIDEN PUOLESTA

TAUSTAA TOIVEIDEN TUEKSI

Haluan nostaa esille asioita, joita ei voi sivuuttaa, kun puhutaan taideaineiden merkityksestä lasten ja nuorten kehityksessä ja opetuksen järjestämisestä: tuntijaon merkityksen suhteessa kuvallisen ilmaisun kehitykseen ( jota tuntijaon pitäisi tukea parhaalla mahdollisella tavalla) ja toisaalta kuvataideopetuksen toistuvasti väheksytyn mutta merkittävän roolin mediakasvatuksessa.

Kuvallisen ilmaisun kehittymisestä:

Kuvallisen ilmaisun kehityksessä lapsi saavuttaa n.12 vuoden iässä nk.pseudonaturalistisen vaiheen, joka merkitsee kuvallisen ilmaisun spontaanin kehityksen päätösvaihetta.Tälle vaiheelle on tyypillistä se, että lapset muuttuvat yhä kriittisemmiksi omaa ilmaisuaan kohtaan. Huomio kiinnittyy lopputulokseen, jossa arvostetaan ja tavoitellaan tarkkuutta ja realismia. Valon ja varjon käsittely, muodon ja tilan kuvaaminen kiinnostavat realismin tavoittelussa. Monen nuoren kuvallisen ilmaisun kehitys ja itse tekeminen pysähtyy tähän vaiheeseen ellei sitä auteta jatkuvan harjoituksen keinoin, osaavan opettajan johdolla.

Betty Edwards nimittää vaihetta kriisivaiheeksi. Murrosiän alku merkitsee useimmille lapsille taiteellisen kehittymisen loppua, koska he turhautuvat yrittäessään tehdä asiat oikein, saada kuvat näyttämään ”oikeilta”. Oikeilla opetusmenetelmillä ja riittävällä harjoittamisella tämä kriisi on ylitettävissä ja kuvailmaisusta voi tulla tärkeä osa ihmisen elämää.

Itse kutsun vaihetta kuvallisen konservatiivisuuden vaiheeksi ja omassa opettajan työssäni ehkä tärkeimpänä taitojen opettamisen lisäksi koen juuri tämän kuvallisen konservatiivisuuden voittamisen, nuorten kuvakäsityksen laajentamisen toisaalta opettamalla erilaisia kuvan tekemisen taitoja, toisaalta madaltamalla kynnystä, antamalla luvan myös epäonnistua, teettämällä tehtäviä, joissa ei ole “oikeaa” vaihtoehtoa ja tekninen osaaminen ja taito eivät ole pääosassa. Tekninen osaaminenkin kehittyy, kun motivaatio tekemiseen syntyy elämyksistä, kokemuksista ja uusista havainnoista.

Edwards on kirjoittanut kirjassaan “Drawing on the right side of the brain” koulumaailman korostuneen kielellisyyden, loogisen ja rationaalisen ajattelun haitallisesta vaikutuksesta lasten ja nuorten kuvailmaisulle ja emotionaalisesti tasapainoiselle kehitykselle. Vasemman aivopuoliskon ylivalta surkastuttaa kokonaisuuksien hahmottamista, aistitoimintoja ja niiden ymmärrystä sekä luovaa ajattelua ja ilmaisua. Jos lapsi jo varhaisessa vaiheessa opetetaan arvostamaan ja hahmottamaan maailmaa kielen ja loogisen ajattelun näkökulmasta muodostuu maailmasta helposti yksipuolinen ja käsitys oman itsen mahdollisuuksista puutteellinen.

Tutkimusten mukaan murrosiäm kynnyksellä luonnollinen kuvailmaisun kehitys hidastuu, jopa loppuu, ellei sitä tietoisesti kehitetä. Koulussa järjestelmällinen kuvataideopetus kuitenkin  loppuu juuri silloin, kun sitä kaikkein eniten tarvittaisiin. Perustelua tälle en keksi millään.

Mediakasvatuksesta, mediakompetenssista ja kuvataiteen opetuksesta.

Tapio Varis on määritellyt mediakompetenssin käsitteen mielestäni erinomaisesti. Hänen mukaansa kyky toimia aktiivisesti mediaympäristössä tarkoittaa:

• kykyä vastaanottaa, ymmärtää ja tuottaa mediasisältöjä
• kykyä havaita ja tulkita oman kokemuspiirinsä mediaviestejä
• vaikuttamisen keinojen tuntemusta
• kykyä tarkastella välineiden vaikutusta viestien sisältöön : esityskonventioita, mahdollisuuksia  ja rajoituksia.
• kykyä analysoida mediaesityksiä rakennetta ja sisältöä
• arvioida kriittisesti mediaesitysten sisältöä, todenperäisyyttä ja relevanssia sekä esteettistä/ taiteellista tasoa.
• valmiuksia median suomien osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien hyödyntämiseen

Tuntijaossa esitetty aihekokonaisuus-tunti/kurssi on hyvä ajatus mutta riittämätön esim. mielekkään, vaikuttavan mediakasvatuksen toteutukseen. Monipuolisten mediataitojen omaksuminen, lasten kasvaminen sekä mediakriittisiksi että mediataitoisiksi edellyttää riittävän pitkäkestoista mediasisältöjen ja niiden tekemisen opiskelua useissa oppiaineissa eri näkökulmista (äidinkieli, draama, kuvataide, musiikki, yhteiskuntaoppi). Näiden lisäksi aihekokonaisuustunti voi toimia hyvänä, kokoavana  tekijänä, jolla on oikeaa sisältöäkin.

Viestintä - ja mediataidot eivät ole vain lukutaitoa tai tulkintaa - nykyaikaisessa mediaympäristössä on vaikea kuvitella mitään viestintää ilman audiovisuaalista ulottuvuutta. Niihin liittyviä viestinnän perusteiden hallintaa ja tekemisen taitoja opetetaan taideaineissa.

Yläkoulussa ja lukiossa korostuu mediakriittisyyden ja tulkinnan lisäksi oma osallistuminen, mediasisältöjen tekeminen ja jakaminen. Kyse voi olla viihteestä, taiteen tekemisestä tai yhteiskunnalisen vaikuttamisen opiskelusta median keinoin. Kyse on nykypäivän aktiivisesta kansalaisuudesta. Siksi näiden taitojen opetukseen tulee satsata juuri yläkoulussa.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä olisi myös hyvä huomioida se, että yläkoulun aikana tapahtuu viimeistään siirtymä lapsuuden mediamaailmasta kohti aikuisempaa, moniarvoisempaa, seksuaalisuuden ja väkivallankin kyllästämää mediamaailmaa ja tässä tilanteessa asiantuntevalla mediakasvatuksella on merkittävä rooli nuoren minäkuvan muodostumisessa ja kasvun tukemisessa…